Luen Scientific American Mindia. Osa lehden jutuista ärsyttää yksinkertaisuudellaan, mutta toisaalta lukeminen on hyvää harjoitusta sille, että oppisi itse joskus kirjoittamaan tieteestä yleistajuisesti. Tutkimusryhmämme tutkii unen ja depression yhteydestä sekä geneettisellä että perustutkimustasolla. Vaikken itse en suoraan ole ko. projekteissa mukana, seuraan depression tieteellistä kenttää henkilökohtaisesta mielenkiinnosta. Mindin kirjoitus “Depression´s Evolutionary Roots”  oli ajatuksia herättävä, vaikken juttua tuollaisena nielaise.

Tyyppien pääväite on, että koska jopa 30-50 % ihmisistä (stat US) voidaan luokitella sairastavan psykiatriset kriteerit täyttävää depressiota jossain elämänsä vaiheessa (vrt. skitsofrenia ja obsessive-compulsive disorder 1-2 %), täytyy depressiolla olla joku hyödyllinen funktio. Että depressiota ei pitäisi ajatella sairautena vaan adaptaationa, joka vaatii veronsa mutta on myös hyödyllinen. Hyödyllisyys tulisi depressiivisten aivojen kyvystä analyyyttisempaan ja fokusoituneempaan ajatteluun, jossa ongelmanratkaisukyky paranee. Mutta näin ei tapahtuisi niinkään yleisellä tasolla (tiedetään että depressoituneilla on alentuneet kognitiiviset kyvyt) vaan nimenomaan depression triggeroineen ongelman kohdalla . Depressoitunut käyttäisi siis kaiken energiansa ongelman märehtimiseen (ruminations) ja tämän märehtimisen tukahduttaminen anti-depressanteilla lääkkeillä olisi parantumisen kannalta hidastava tekijä.

Mielenkiintoinen lähestymistapa depressioon, mutta vaatii kyllä lisää todistelua..

~ Kirjoittanut kmrytkon : 27.01.2010.