Tilannekuvia elämästä.
Eilen oli hyvä päivä. Aamulla tosin teki tiukkaa herätä kuten joka aamu. Aamut on paskoja, siitä ei pääse mihinkään että on ilta-ihminen. Mutta pakko oli herätä opettamaan ja sitten päivä lähtikin luistamaan ihan mallikkaasti kun päätin olla stressaamatta mistään. Ehdin jopa jutella työkavereiden kanssa muustakin kuin työjutuista, määritän nykyisin stressi-levelini sen mukaan paljonko puhun työkavereiden kanssa ja paljonko puheesta on työjuttuja/muita. Empiirisen testailun pohjalta todettu erittäin toimivaksi mittariksi.
Illalla oli mukava balsutunti. Fumblasin vain osan ajasta ja lopun pysyin kärryillä. Kotona söin porkkanaleipää ja jätin herkut syömättä, ihmeellistä. Ennen nukkumaan menoa vielä skoorasin muutaman filen ja katsoin samalla Fireflyita DVD:ltä. Päivän paras hetki on kumminkin aina se kun Juuso menee asettautumaan jalkopäähän, Nöpö tulee sängyn reunalle naukumaan ja nostan sen sängylle viereen, sitten laitan valot pois ja alamme kaikki onnellisina nukkumaan.
Tänään ei ollut ihan niin hyvä päivä vaikka opinkin pelaamaan pokeria! Aamulla teki niin vaikeaa herätä ettei koskaan. Jouduin juoksemaan bussipysäkille ja tyhmänä olin laittanut korolliset saappaat. Lumi ei yhtäkkiä ollutkaan tiukkaan pakkautunutta, joten jalka meni läpi, osui maahan ja selkä tärähti ilkeästi. Jouduin kävelemään hitaastin lopun matkaa, jolloin myöhästyin bussista. Sitten kävelin takaisin kotiin koska seuraavaan bussiin oli puolituntia. Vedin selkäkipuun buranaa ja tein pikakaurapuuroa (Minä joka ennen inhosin kaurapuuroa! Miten minä siihen olen langennut, minä joka vannoin koskaan syömästä enää typerää, pahaa kaurapuuroa! A woman could weep). En kumminkaan ehtinyt syödä sitä koska piti kiirehtiä takaisin bussipysäkille…. Töissä en ehtinyt lounaalle ja sitten pitkin tehdä töitätöitätöitä.
Selkäkipu paheni päivän mittaan buranasta huolimatta, enkä uskaltanut juoda tyäkaverin luona pokeri-illassa jos joutuisin myöhemmin vetämään vielä kolmiolääkkeitä. Mutta pokeri oli hauskaa, “oikeat” pelimerkit ja kaikki (oikeaa rahaa vain nimellinen summa onneksi). Hävisimme tietenkin kun työkaverin mies pelaa ammatikseen netissä pokeria, mutta katson että 2 euroa oli hyvä sijoitus kun vastineeksi opin pelin häneltä. Entinen lukiokaveri, on tämä pieni maa.
Kotiin tullessa kävi sääliksi miestä, joka yritti ehtiä ratikkaan joka just jätti. Ja keskellä kotipolkua pupupariskunta oli sitä mieltä että olin liian äänekäs ja pomppi pois. Mitenköhän nekin näin pakkasella pärjää?
Lauantaina Sveitsiin pariksi päiväksi.

Vastaa