Viime aikoina mieliala ollut taas melko maassa. Mummon kissa kuoli, tosin korkeassa iässä ja omassa kotonaan, mutta silti. Tämän kissan takia minulla oli mennä suvun kanssa välit poikki. Vastustuskyky on myös heikentynyt kiireen ja stressin myötä. Pitää varmaan taas alkaa merkata plussat ja miinukset yhteen ja miettiä elämää uusiksi.
Miinukset
- Suvun kissa kuoli.
- Kovalevy pamahti ja käytännössä tammikuun väitöskirjatyö meni hukkaan koska edellinen back-up oli joulukuulta. Vittu. Jukka sai raakadatan ulos mutta kovalevyn tiedostojärjestelmä on sekaisin, joten käytännössä data on roskaa… Kuukauden työ hukkaan. Jukka asensi minulle dropboxin, joten tulevaisuudessa siirrän datan sinne.
- Kipeänä viime viikonlopun. Taas tulossa kipeäksi. Aina kipeänä. Elimistöni yrittää selvästi kertoa jotain jos ehtisin kuunnella sitä.
- Kevään työsoppariin merkittiin opetusvastuu. En jaksaisi kun teen jo kahta työtä, oikeastaan kolmea koska opetan mustalaistanssia, mikä kävisi työstä jos siitä maksettaisiin palkkaa.
- Ei mitään aavistusta mitä teen ensi vuonna, enkä jaksa kiinnostua asiasta.
- Pankkitili näyttää auton vakuutusmaksujen maksamisen jälkeen miinusta.
- Huhtikuussa vielä yksi leukaleikkaus.
Plussat
- Jukka lupasi että otetaan pikkukisu kun muutetaan yhteen.
- Auto helpottaa elämää, harkitsen vuokraavani Kampista parkkitilaa.
- Susan yksityistunnilla Highheelsissa harjoittelemassa häävalssia. Minulla on kuulemma upea ryhti ja vartalonkanto!
- Tanssistudiomme kotisivut (jotka olen tehnyt ja joita ylläpidän) saivat kiitosta flamenco-opettajalta.
- Kesähäät.
- Laihdutuskuuri sujuu hyvin.
Miinuksia näyttää olevan enemmän kuin plussia. Huono juttu. Ehkä voin lähitulevaisuudessa lisätä plussa-listalle yhden projektin jota Jukan kanssa puuhaamme ja joka tasapainottaisi tuota kovalevyn pamahtamista.
